KKO:1992:197: Keskinäinen testamentti ja testamentin tulkinta?

Keskinäisen testamentin mukaan omaisuus oli viimeksi eläneen kuoltua ”jaettava tasan perillistemme kesken”. Perillisiä olivat tytär ja kuolleen pojan kolme lasta. Ään.

Jutussa esitetty selvitys ei oikeuttanut päättelemään, että testamentin tekijät olisivat tahtoneet poiketa omaisuutensa jakamisesta lain mukaan. Testamentin nojalla tytär siis sai puolet ja kukin lapsenlapsista kuudesosan omaisuudesta. Ään.

Kysymys myös asumisedun vähentämisestä ennakkoperintönä. Ään.

PK 6 luku 1 § 1 mom
PK 11 luku 1 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.12.1992

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Pieksämäen kihlakunnanoikeudessa

A, B ja C ovat tädilleen D:lle toimittamassaan haasteessa nyt kysymyksessä olevalta osalta lausuneet, että heidän 16.12.1971 kuolleen isänsä E:n ja D:n vanhemmat, 21.4.1893 syntynyt varatuomari ja nimismies F ja 16.4.1900 syntynyt G, jotka oli vihitty avioliittoon 24.5.1925, olivat kuolleet, ensiksi mainittu 14.9.1981 ja viimeksi mainittu 24.5.1986. F ja G olivat 5.1.1972 allekirjoittamassaan keskinäisessä testamentissa määränneet, että toisen heistä kuoltua jälkeen elävä puoliso sai täysin omistusoikeuksin kaiken heidän pesänsä omaisuuden, olipa se minkä nimistä ja laatuista tahansa, ja että heidän omaisuutensa oli viimeksi eläneen puolison kuoltua jaettava tasan heidän perillistensä kesken sekä että jälkeen elävä puoliso oli oikeutettu maksamaan lakiosat rahassa. Miehensä kuoltua G oli valvonut testamentin. Testamentti oli annettu tiedoksi D:lle sekä A:lle ja hänen myötäpuolilleen, jolloin he olivat hyväksyneet testamentin ja sitoutuneet olemaan moittimatta sitä. He eivät olleet vaatineet lakiosaansa.

Asianajaja H oli 2.1.1989 pesänjakajana toimittanut kuolinpesissä perinnönjaon.

Pesänjakaja oli katsonut, että F, joka testamentintekohetkellä oli ollut 78-vuotias, oli ilmeisesti laatinut testamentin tekstin itse ja että testamentin tekemisen syynä oli varsin todennäköisesti ollut puolisoiden pojan 16.12.1971 tapahtunut yllättävä kuolema sekä että testamentin ensisijaisena tarkoituksena oli ollut jälkeen elävän puolison aseman suojaaminen.

Edelleen pesänjakaja oli katsonut, että testamentin sanatarkka tulkinta tosin tuki käsitystä, että perintö olisi jaettava perillisten kesken tasan pääluvun mukaan. Kuitenkin pesänjakaja oli tulkinnut testamenttia siten, että F ja G olivat tarkoittaneet omaisuutensa jakautuvan viimeksi eläneen puolison jälkeen lain mukaan. Sen mukaisesti pesänjakaja oli vahvistanut D:n jako-osuudeksi puolet ja A:n, B:n ja C:n kunkin jako-osuudeksi yhden kuudesosan jäämistöstä. Päätöstään pesänjakaja oli perustellut muun muassa sillä, että X:n, joka oli ollut F:n ja G:n perheystävä, 29.2.1988 antaman lausunnon mukaan F ja G olivat ennen poikansa kuolemaa kertoneet, että heillä oli kaksi perillistä, joiden kesken perintö oli helppo aikanaan jakaa tasan, että testamentin todistajana ollut Y oli 19.10.1987 allekirjoittamassaan lausunnossa ollut sitä mieltä, että testamentilla oli ollut tarkoitus jakaa omaisuus siten, että D olisi saanut puolet ja hänen veljensä lapset olisivat astuneet isänsä sijaan saaden yhdessä puolet jäämistöstä, että F:n ja G:n 25.1.1974 allekirjoittamassa lahjakirjassa ei ollut ollut mainintaa tyttärelle lahjoitettujen metsätilojen siirtymisestä hänen omistukseensa siten, ettei tiloja huomioitaisi perinnönjaossa ennakkoperintönä, sekä että testamentissa ollut toissijaisia testamentinsaajia koskeva sanonta oli tavanomainen sanonta, jonka sanatarkka merkitys oli pesänjakajan käsityksen mukaan jäänyt testamentintekijöiltä huomaamatta testamentin tekstiä osittain yliviivattaessa.

Kantajat, jotka eivät ole hyväksyneet pesänjakajan käsitystä, ovat kanteessaan lausuneet, että F oli toiminut pitkään Pieksämäen piirin nimismiehenä. Testamentin todistajista, Y:n ja Z:n puolisoista Z oli puolestaan toiminut pitkään samassa nimismiespiirissä apulaisnimismiehenä. F:llä ja Z:lla oli kummallakin ollut testamenttien laatimisesta huomattavan pitkä ja monipuolinen kokemus. Testamenttia ei ollut ollut tarpeen tulkita, koska se oli sisältänyt selkeän määräyksen perinnön jakamisesta tasan kaikkien perillisten kesken kunkin perillisen jako-osuuden ollessa yksi neljäsosa jäämistöstä.

F ja G olivat olleet täysissä sielunvoimissaan testamenttia laatiessaan. A, B ja C olivat olleet isänsä kuollessa alaikäisiä. Heidän isoisänsä oli mahdollisesti halunnut turvata testamentilla poikansa lapsien toimeentulon, olihan hänen tyttärensä puolestaan ollut veljensä kuollessa jo vakaassa taloudellisessa asemassa ja ammatissa vanhempien maksettua hänen koulutuksensa.

Sillä seikalla, mitä F ja G olivat poikansa eläessä puhuneet perintöasioistaan, ei ollut merkitystä, koska testamentti oli laadittu heidän poikansa kuoleman jälkeen. Myöskään 25.1.1974 tehdyllä lahjakirjalla ei ollut merkitystä asiassa.

Y, joka oli toiminut testamentin toisena todistajana, ei ollut heikentyneen terveytensä vuoksi itse laatinut D:n pesänjakajalle 14.10.1988 toimittamaa D:n allekirjoittamaa lausuntoa. D oli saattanut itse laatia tuon lausunnon sisällön. Y oli itse ennen 3.12.1987 pidettyä perinnönjakotoimitusta ilmoittanut pesänjakajalle, ettei hän muistanut testamentin allekirjoittamishetken aikaisia tapahtumia.

Testamentissa oli sanojen ”jaettava tasan” jälkeen yliviivattu sana ja sanan osa ”kummankin läh” siten, että yliviivattu teksti oli ollut viivauksen alta luettavissa. Testamentin teksti oli jatkunut yliviivauksen jälkeen sanoilla ”perillistemme kesken”. Yliviivaus osoitti, että asiakirjan sisältöä oli toissijaisia testamentinsaajia koskeneen määräyksen osalta mietitty tekstiä kirjoitettaessa. Määräys ei ollut tavanomainen sanonta, jonka sisältö olisi jäänyt testamenttia laadittaessa huomiotta.

Kuolinpesään oli kuulunut muun ohessa Torstilan tila RN:o 7:17, missä B oli jo vuodesta 1978 lähtien asunut satunnaisesti muuttaen tilalle pysyvästi asumaan 1.5.1983. Hän oli saanut käyttöönsä yhteispintaalaltaan noin 350 neliömetrin suuruisesta asuinrakennuksesta kolme huonetta käyttäen lisäksi keittiö-, saunaja huoltotiloja. Hänen yrityksensä kotipaikkana oli 1.9.1984 alkaen ollut Torstilan tila, ja hän oli keväästä 1987 lähtien säilyttänyt asuinrakennuksessa myös liiketoimintaansa liittyneitä tavaroita.

Pesänjakaja oli katsonut, että B ei ollut, lukuunottamatta tilalla suorittamiaan tarpeellisia talonmiehentöitä, maksamiaan 2 000 markan lämmityslaskua ja vähäisiä korjauslaskuja, maksanut asumisestaan ja irtaimiston käyttämisestä mitään rahakorvausta. Koska ei ollut näytetty sovitun siitä, ettei B:n asumisoikeuden ja irtaimiston käyttöoikeuden muodossa saamaa etuutta olisi ollut huomioitava perinnönjaossa tai ettei olosuhteiden perusteella muuta olisi ollut katsottava tarkoitetun, pesänjakaja oli katsonut, että B:n edellä kerrotussa muodossa 1.5.1983 – 24.5.1986 saama etuus oli otettava ennakkoperintönä huomioon. B:n ennakkoperinnön arvoksi oli perinnönjaossa katsottu 30 250 markkaa.

Kanteen mukaan B oli muuttaessaan tilalle sopinut isoäitinsä kanssa, että hän huolehtisi asumisensa vastineeksi tilan kunnossapidosta sekä huoltoja korjaustöistä. B oli ymmärtänyt, että hänen asumisellaan oli ollut iäkkäälle isoäidille sosiaalinen merkitys. Isoäiti ei ollut tarkoittanut, että B:n saama etuus olisi katsottava hänen ennakkoperinnökseen. Isoäiti oli saanut pojanpojaltaan heidän keskenään sopimansa vastikkeen.

Sen vuoksi A myötäpuolineen on vaatinut ensisijaisesti, että perinnönjako kumottaisiin ja juttu palautettaisiin pesänjakajalle perinnönjaon uudelleen toimittamista varten. Toissijaisesti he ovat muun ohessa vaatineet perinnönjaon oikaisemista siten, että kukin osakas saisi omaisuudesta yhden neljäsosan ja että B:n ei katsottaisi saaneen asumisoikeuden ja irtaimiston käyttöoikeuden muodossa ennakkoperintöä. Lisäksi he ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Vastaajan vastine

D on vastustanut kannetta ja pyytänyt korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.11.1989

Kihlakunnanoikeus, jossa on kuultu perinnönjaon toimittanutta H:ta, on todennut, että F ja G olivat 5.1.1972 allekirjoittamassaan keskinäiseksi testamentiksi otsikoidussa testamentissa määränneet omaisuudestaan siten, että toisen puolison kuoltua sai eloonjäänyt täysin omistusoikeuksin kaiken pesään kuuluvan omaisuuden ja että viimeksi eläneen puolison kuoltua omaisuus oli jaettava tasan puolisoiden perillisten kesken. Testamentti oli laadittu pian 16.12.1971 yllättäen kuolleen F:n ja G:n pojan E:n kuoleman jälkeen turvaamaan testamentintekijöiden taloudellisen aseman toisen kuollessa. Testamentin tekohetkellä F:n ja G:n lakimääräisiä perillisiä ovat olleet tytär D sekä pojan E:n lapset A, B ja C. F oli kuollut 14.9.1981 ja G 24.5.1986. Kuolinpesiin on kuulunut muunmuassa seitsemän tilaa, asunto-osake sekä irtaimistoa ja rahavaroja.

Pesänjakaja asianajaja H oli 2.1.1989 antamassaan jakopäätöksessä suorittanut perinnönjaon F:n ja G:n jälkeen. Koska toisaalta D:n ja toisaalta A:n, B:n ja C:n välillä oli ollut erimielisyyttä testamentin tulkinnasta ja siten perillisille tulevasta osuudesta jäämistöstä, oli pesänjakaja tulkinnut testamentin laatijoiden tahtoa siten, että omaisuus testamentin mukaan kummankin puolison kuoltua oli jaettava lain mukaan eli että D:lle kuului jäämistöstä puolet sekä A:lle, B:lle ja C:lle kullekin yksi kuudesosa.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että testamentin sanamuoto on ollut tulkinnanvarainen siten, että testamentti on tulkittavissa joko sanamuodon mukaan ja myös siten, että sukuhaarat on asetettu yhtäläiseen asemaan. Testamentin sananmukainen tulkinta merkitsee A:n, B:n ja C:n suosimista siihen nähden, mikä heidän osuutensa jäämistöstä lain mukaan olisi. Jutussa ei ollut ilmennyt seikkoja, jotka tukisivat lastenlasten suosimistarkoitusta tai toisaalta tyttären D:n syrjimistarkoitusta lastenlasten hyväksi siten, että D:lle olisi tarkoitettu antaa vain lakiosansa suuruinen osuus jäämistöstä. Tätä on tukenut osaksi se, että F ja G olivat 25.1.1974 lahjoittaneet tyttärelleen D:lle kolme metsätilaa, jotka on ollut otettava huomioon ennakkoperintönä.

B oli saanut pesänjakajan kertoman lahjanarvoisen etuuden voidessaan asua perittävien omistamalla kiinteistöllä ja hoitaa kiinteistöltä käsin liiketoimintaansa, mikä etu on ollut otettava huomioon ennakkoperintönä.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja esitetyt vaatimukset enemmälti. Asianosaiset ovat itse saaneet vastata oikeudenkäyntikuluistaan, koska asia huomioon ottaen muun muassa testamentin tulkinnasta esitetyt eriävät asiantuntijalausunnot, on ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin on ollut perusteltua aihetta.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 26.9.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A myötäpuolinen oli saattanut jutun, on muun ohessa hyväksynyt kihlakunnanoikeuden päätöksen perustelut testamentin tulkinnan ja B:n ennakkoperintönä huomioon otetun asumis- ja irtaimiston käyttöoikeuden osalta. Hovioikeus on pitänyt pesänjakajan jakopäätöstä eräin lisäperusteluin kokonaisuudessaan oikeana.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 8.1.1992. A ja B sekä C ovat yhteisessä valituksessaan toistaneet hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset sekä pyytäneet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

D on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 28.12.1992

Perustelut

Keskinäisessä testamentissaan 5.1.1972 aviopuolisot F ja G ovat määränneet omaisuutensa toisen kuoltua täysin omistusoikeuksin eloonjääneelle puolisolle, minkä lisäksi testamentissa on määrätty, että ”omaisuutemme on viimeksi eläneen kuoltua jaettava tasan perillistemme kesken”. Testamentin tekohetkellä puolisoiden lähimpiä perillisiä olivat tytär ja edesmenneen pojan kolme lasta eli tämän jutun asianosaiset. Testamentin toissijaismääräyksen sanamuodon mukainen soveltaminen johtaisi siihen, että kukin edellä mainituista perillisistä saisi jäämistöstä neljäsosan. Sananmukaista tulkintaa vastaan puhuu, että F kaikesta päätellen on laatinut testamentin hänellä ollutta, lakiosaperillisiä vailla olevien aviopuolisoiden keskinäistä testamenttia koskevaa asiakirjakaavaa noudattaen. Tuon kaavan mukaan omaisuus on viimeksi eläneen kuoltua jaettava ”tasan kummankin lähimpien perillisten kesken”. F:n ja G:n keskinäisessä testamentissa sanat kummankin lähimpien on korvattu sanalla perillistemme, mutta kaavassa jakoa kahteen yhtä suureen sukuhaaraosaan ilmaiseva sana tasan on jätetty testamenttiin. Jäämistön jakaminen neljään yhtä suureen osaan, vaikkakaan se ei loukkaisi tyttären D:n lakiosaa, merkitsisi myös olennaista poikkeamista lakimääräisestä perimyksestä. Testamentin syntyvaiheista esitetyn selvityksen, testamenttaustilanteen ja yleisen kokemuksen perusteella on todennäköistä, että pääasiana testamenttia laadittaessa on ollut eloonjääneen puolison taloudellisen aseman turvaaminen, jolloin toissijaismääräys on jäänyt vähemmälle huomiolle ja kaavamaisen ratkaisun varaan. Todistelussa ei ole tullut esiin seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että testamentin tekijöiden tarkoituksena olisi ollut syrjiä tytärtään ja erityisesti suosia poikansa lapsia. Testamentintekijöiden ja tyttären välien on osoitettu olleen hyvät, mitä todistavat myös tyttärelle annetut perinnönjaossa huomioon otetut ennakkoperinnöt. Toissijaismääräyksen sanamuodon mukainen tulkinta ei siten ilmeisesti vastaa testamentintekijöiden tahtoa, vaan heidän on katsottava tarkoittaneen jäämistön jakamista lain mukaan viimeksi eläneen puolison kuoltua. Tämän mukaisesti jäämistöstä kuuluu puolet tyttärelle D:lle ja edesmenneen pojan E:n lapsille A:lle ja B:lle sekä C:lle kullekin kuudesosa.

B:n asumisella Torstilan tilalla on järjestelyyn ryhdyttäessä ollut merkitystä ikääntyneen G:n asumisen sekä myöhemmin kiinteistön huollon ja kunnossapidon kannalta, eikä B:n asumisoikeuden ja irtaimiston käyttöoikeuden muodossa saama etuus kokonaisuudessaan arvioiden ole vähentänyt pesän varallisuutta. Olosuhteisiin katsoen ei voida otaksua tarkoitetun, että tuota etuutta, jonka arvoksi pesänjakaja on katsonut 30 250 markkaa, olisi pidettävä hänen perintöosuudestaan vähennettävänä ennakkoperintönä.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, ettei pesän säästöön tule lisätä B:n asumisoikeuden ja irtaimiston käyttöoikeuden muodossa saaman edun arvoa eikä sitä tule ennakkoperintönä vähentää hänen perintöosuudestaan. Pesänjakaja velvoitetaan tältä osalta oikaisemaan jakopäätöstä.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää lainvoiman saaneena pysyväksi.

Asian laadun vuoksi asianosaiset saavat itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa asiassa.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Roos, Taipale, Suhonen ja Tulokas